Hel 21. 2012
Ihminen on aika heikko astia, ainakin minä. Kun 3vuotta sitten olin hyvin lähellä täysin idioottimaisen harrastukseni, tupakanpolton, lopettamisen kanssa niin kuvaan astui diabetes2.
Kun seuraavana iltana vilkaisin polttamieni savukkeiden määraa niin jouduin toteamaan että kahta painavaa asiaa yhtä aikaa ei Veijo selviä. Päätökseksi, löydettyäni tietoa LCHF ruokavaliosta ja todettuani sen tehokkuuden melkein välittömästi, tuli se että ensin diabetes kuriin ja sitten palataan tupakan kimppuun. Jokainen joka on lopettanut tai yrittänyt lopettaa tietää että temppu ei välttämättä ole helppo. Joillakin se onnistuu (kuten vaimollani) kertaheitolla ”nyt se on sitten loppu” päätöksellä. Toisille, kuten minulle, lopettaminen on vaikeampaa. Se opin omalta kohdaltani pian että ihminen on erittäin kyvykäs pettämään itseään. Melkein 50 vuotta kestänyt tupakointi on niin paljon tapa että kun on juuri päättänyt että nyt en polta tuntiin niin 2 minuuttia myöhemmin löytää itsensä sätkä hampaissa. Olen sitä mieltä että nikotiini ei ole ongelma – piintynyt tapa on. Kymmenien vuosien aikana kertynyt, melkein yhtä automaattisesti toimiva kuin hengitys, tapa ei ole helppo taltutettava. Tupakka palamaan puhelimeen vastatessa, puhelimessa puhuessa, kahvin jälkeen, ruoan jälkeen, lenkiltä tultus ja jopa lenkin aikana, matkalla lepotauolla jne.
Nyt, kun diabetes on aisoissa LCHF ruokavalion ansiosta, on kuitenkin aika tullut ottaa itseään niskasta kiinni-tai antaa jonkun toisen auttaa siinä sivussa.
Tämän hetkinen tilanne on se että kun aikaisempi tavallinen määrä oli 30-40 savuketta päivässä niin nyt menee 8 savuketta ja ilman mitään vaikeuksia. Loppuuko se nyt? Motivaatiota löytyy kuten näkyy.
