Hel 10. 2011

Annika
Dahlqvist oli koko aikuisen ikänsä taistellut ylipainonsa kanssa
vähärasvaisilla ruokavalioilla ja tuloksena oli aina jojoilu. -90
luvulla hän sairastui fibromyalgiaan , niveltulehdukseen,
suolistokatariin (IBS) ja väsymyksestä jotuvaan masennukseen.
Muutos tuli kun hän 2004 kuuli tyttäreltään joka oli lukemassa
lääkäriksi testistä jonka opiskelijat olivat tehneet
VHH-ruokavaliolla ja sen tuloksista. Hän rupesi testaaman itseensä
ja tuloksena oli se mikä sai hänet lähtemään tielle mikä on
tänä päivänä ollut hyödyksi monille. Paino putosi
normaalitasolle, kaikki vaivat parantuivat ja ainoaksi syyksi hän
näki VHH-ruokavalion. Hän sai yhteyden Ulf Ravnskoviin
(http://www.ravnskov.nu/cholesterol.htm) joka oli kirjoittanut kirjan
”Rasva ja kolestroli on terveellistä”, kirjan josta Annika oppi
että ei ole olemassa mitään tieteellistä todistetta tyydytetyn
rasvan vaarallisuudelle. Hän alkoi suositella diabetes- ja
ylipainoisille potilailleen VHH ruokavaliota jota hän kutsui LCHF
(Low Carb High Fat) nimellä. Kaikki jotka uskalsivat ja noudattivat
ruokavaliota paranivat huomattavasti.Koska LCHF ruokavalio ei ollut
Ruotsin Elintarvikelaitoksen suositusten mukainen lopetti Annika
työpaikassaan 2006 ja jatkoi free lance pohjalta akuutin hoidon
puolella. 2009 hänet kiellettiin jatkamasta työtään
kotikunnassaan sikainfluenssa rokotuksista antamiensa negatiivisten
lausuntojen takia. Oman bloginsa (linkki sivulla) hän aloitti jo
2005 ja se on yhä yksi Ruotsin luetuimmista terveysblogeista.2005
teki 2 Diabetesliiton dietistiä ilmoituksen Sosiaalihallitukselle
Annikan ravintoneuvoista diabeetikoille. Juttu ei ollutkaan helppo
selvitettänä ja asiaa selvittämään kytkettiin diabetesprofessori
Christian Berne Upsalasta.

2008
tuli päätös joka oli ainutlaatuinen
maailmassa:

Professori
Christian Berne, lausunto:

http://pagina.se/filer/berneyttrande1.pdf

Sosiaalihallitus,
päätös.

http://www.kostdoktorn.se/wp-content/2008/01/lcarende1.pdf

LCHF on tieteeseen ja käytännön kokemukseen perustuva hoitomuoto D2:ssa ja painonhallinnassa”

Päätös herätti suurta huomiota Ruotsissa ja tänä päivänä voi sanoa että hyvin moni joko noudatta tai heillä on tuttavpiirissän joku tai joitakin jotka noudattavat LCHF ruokavaliota.

Annika Dahlqvistia voidaan hyvällä syyllä kutsua uranuurtajaksi VHH ruokavalion uudessa tulemisessa.

LCHF/VHH ei ole mikään uusi tai muoti-ilmiö. LCHF/VHH ei ole mikään laihdutuskuuri vaan elämäntavanmuutos. Mainintoja ja suosituksia ruokavalion terveellisyydestä ja sen hyödyllisyydestä esim. Diabeetikolle löytyy historiasta kauas taaksepäin. Tulet löytämään blokistani ”Diabeetikon keittokirja”n vuodelta 1917. Kun katso mitä siinä suositellaan niin tulet huomaamaan että suositukset ovat samat kuin LCHF ruokavaliossa.

Se että LCHF ruokavalio ei aikaisemmin saanut sitä menestystä minkä se nykyisin tieteellisen tutkimuksen tukemana ansaitsee johtuu juuri siitä että tutkimuksia ei oltu aikaisemmin tehty.

Nykyinen virallinen ravintosuositus pääsi kukoistamaan vääristellyn tutkimusmateriaalin ja suurDahlqvist.pdfia voittoa tuottavan elintarvike- ja
lääketeollisuuden myötävaikutuksella. Uusimpia esimerkkejä on
varmaankin Becelin “ajattele sydäntäsi” kampanja jossa ihmiset
pelotellaan syömään teollisuusrasvaa johon on sekoitettu lääkettä
kolestroolin laskemiseksi mutta siitä sadusta sitten myöhemmin.

LCHF
ruokavalion suosio nousee koko ajan ja suuri kiitos siitä kuuluu
Annika Dahlqvistille, nykyaikaisen noitavainon uhrille. Lääkärille
joka haluaa parantaa
potilaitaan eikä vaan jakaa lääkkeitä.

(Ilmaisu on toisen ruotsalaisen LCHF asiantuntijan huomio toimittuaan
jonkun aikaa lääkärinä, nimittäin Andraeas
Eenfeldin=kostdoktorn)

Palkittu
Annika:

2008
Leo Huss palkinto yhdessä Jörgen Vesti Nielsenin kanssa
itsenäisestä ajattelusta. http://www.leohusswalinprize.org/

Dec -08
utnämnd till Sveriges
nionde bråkigaste kvinna
, i tidningen Passion for Business

2008
nimitys Ruotsin riidanhaluisemmaksi naiseksi Passion for
Business lehdessä, Sveriges
nionde bråkigaste kvinna

2008,
vuoden terveyskeskustelija, Tara. Årets
hälsodebattör 2008 i Tara

Ruotsi
ja Annika 4:llä sijalla, LC-topp. Sverige
och Annika på 4:e plats i LC-topp

Vuoden
Värmlantilainen 2008, Radio Västernorrland. Årets
Västernorrlänning 2008

2009,
äänestetty vuoden noidaksi, Dagens Nyheter. Årets
häxa i DN

2009
nimitys vuoden Lohikäärmeeksi Sundsvallin katujuhlien yhteydessä.
Årets
Drake

Maailman
10. suurin VHH vaikuttaja v. 2009. Maailman suurin VHH-sivu. Top
10 Low-carb Movers & Shakers of 2009

2009,
Gnistanpriset, lehti 2000-luvun tiede. Gnistanpriset
2009

2009
vuoden Buri-palkinto, ajatuspaja Buri. Årets
Buri-pristagare
. Tankesmedjan
Buri

Vuoden
sekoittaja 2009, VoF. Årets
Förvillare