Näkyvät muutkin diabeetikot kuin minä piruuntuvan siitä mitä “tietoa” löytyy Suomen Diabetesliiton sivuilta.

Alla oleva olen lainannut tekstin ruotsalaisesta Diabeetikon blogista.

Kiitos-en
halua pullaa!

Olen
jo aikaisemmmin kritisoinut diabeetikolle annettavia ravintoneuvoja
ja nyt on aika taas. Asia saa minut todella pahalle tuulelle kun
täysin järkeenkäypä “syö vähemmän sitä mitä et siedä”
yritetään kääntää muotoon “syö eniten sitä mitä et siedä”
ainostaan siksi että lääketeollisuus tienaisi entistä enemmän
rahaa. Totta kai olen kiitollinen siitä että insuliini on olemassa,
ilman sitä olisin kuollut jo kauan sitten, haudattu ja matojen
syömä. En kuitenkaan näe mitään syytä täysin älytttömien
ravintosuositusten jakamiseen ja diabeetikkojen yhä enemmän
sairastuttamiseen vain siksi että yhtiö pystysi myymään enemmän.

Suomessa
on noin 40 000 D1 diabeetikkoa.

Suomen
Diabetesliiton sivulta
löytyy otsikko: “Diabeetikolle sopiva
syöminen”

“Diabeetikoille
suositellaan samanlaista
monipuolista ruokavaliota, joka on eduksi kaikkien terveydelle. Sen
on hyvä sisältää runsaasti kuitupitoisia ruokia eli kasviksia,
hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa sekä niukasti kovaa rasvaa,
sokeria ja suolaa. Nykyisten
hoitomenetelmien ansiosta diabeetikko voi koota ruokavalionsa oman
makunsa mukaan, yksilöllisesti ja joustavasti.

Syömällä
terveellisesti diabeetikko edistää hyvinvointiaan. Terveellisen
ruokavalion avulla ehkäistään ja hoidetaan lihavuutta. Sopivan
ruokavalion avulla verensokeri voidaan pitää mahdollisimman
normaalina ja näin ehkäistä lisäsairauksia tai niiden etenemistä.
Hyvillä ruokavalinnoilla vaikutetaan myös veren rasvoihin ja
verenpaineeseen siten, että diabeetikoiden lisääntynyt riski
sairastua valtimotauteihin ja muihin verisuonisairauksiin vähenee.”

Sana
vähärasvainen esiintyy usein. Meidän tulisi mieluiten syödä
viljatuotteita jokaisen aterian yhteydessä pastan, riisin, perunan
ja makaroonin lisäksi. Eikö tämä ole täysin sairasta ja
mieletöntä?

Diabeetikko
voi tietenkin tehdä kuten minä (D1) ja monet muut diabeetikot jotka
ymmärtävät edes jotai logiikasta. Vältämme hiilihydraatteja
koska se kohottaa verensokeria.

Sivulla
on myös alaotsikko: “Mitä tarjota diabeetikolle?”

Tässä
on vastaus jonka löydät sivulta:

“Diabeetikko
ei tarvitse erityisruokia, muttaon
huomaavaista tarjota niin
diabeetikoille kuin muillekin terveydestään huolehtivillekevyitä
ja vähärasvaisia vaihtoehtoja.
Diabeetikko voi syödä tavallisella sokerilla makeutettuja
tuotteita.
Diabeetikko
valitsee itse, mitä ja miten paljon haluaa syödä. Monet
diabeetikot kokevat ruokien tuputtamisen ongelmaksi. Suolaista ja
makeaa kannattaa tarjota pieninä annoksina. Niin diabeetikot kuin
muutkin terveellistä ruokavaliota noudattavat syövät
mieluumminvähärasvaisia
pullia tai marjapiirakkaakuin
rasvaisia leivonnaisia kuten viinereitä tai murotaikinapohjaisia
leivonnaisia. Myöshedelmät
ja pienet leivät ovat
hyviä kahvipöydän tarjottavia.

Jos
tarjolla on virvoitusjuomia, joukossa on hyvä olla myös
sokerittomia vaihtoehtoja ja vähänatriumista kivennäisvettä.
Kahvin makeuttamiseen on huomaavaista pitää tarjolla myös
energiattomia makeutusainepuristeita.”

Herranjestas
kuinka vaarallista rasva om meille diabeetikoille. Missähän
vaiheessa huomio kiinnittyy siihen mikä on suurin ongelma?
Hiilihydraatti. Rasva ei kohota verensokeria. Onkohan muuten kukaan,
edes terve, sitä mieltä että vähärasvainen pulla on aina hyvä
kahvileipä? Yhtä hauskaa on varmaankin kaikki kahviloista löytyvät
vähäsokeriset kahvileivät jotka on leivottu vehnäjauhoon.
Vehnäjauhot vaikuttavat verensokeriin samala tavalla kuin puhdas
sokeri ja gluteeni on myös syyllinen lukuisiin sairauksiin.

Suomen
Diabetesliitto, onko teidän mielestänne OK jos minä sanon “ei
kiitos” pullalle jos sitä tarjotaan?

lähde


Kirjoittajasta:

“Olin
15 vuotta uhrina suurelle terveysskandaalille, diabeetikon (D1)
ruokavaliosuositukselle. Sittemmin olen siirtynyt LCHF ruokavaliolle
ja voin paremmin kuin koskaan. Vain pieni elämätavan muutos ja niin
suuret edut. En pysty pitämään asiaa omana tietonani vaan olen
avannut blogin kertoakseni asiasta myös muille 1-tyypin
diabeetikoilleniin että hekin voisivat hoitaa sairautensa tällä
yksinkertaisella ja luonnollisella tavalla.”

Kontaktiosoiteet
löydät lähteestä.