Joskus yllättää nälkä kaupungilla mutta esim. kebabravintoloita on nykyisin kaupungit tulvillaan.
Viimeksi tänään. Ensimmäisessä jossa kävin kysymässä ei löytynyt majoneesipohjalle tehtyä valkosipuli tai muilla mausteilla tehtyä kastiketta (oli muuten ensimmäinen kerta) mutta toisessa jo tärppäsi.
Oikein hyvän makuinen ja suuri annos.
Kotiin tultua (noin1,5 tuntia ruokailun jälkeen) tarkastin verensokerin. Näin teen aina kun syön esim. juuri kebebsalaatin ravintolassa missä en ole aikaisemmin käynyt. Vaarana on aina että kastikkeessa on käytetty sokeria.
Mittaustulos 5,7mmol/l joten sinne sitten seuraavankin kerran kun kaupungilla alkaa polttoaine loppumaan.
Seuraavalla kerralla, koska monesti näillä ravintoloilla on tarjolla myös pizzoja, ajattelin kokeilla kebablautasta johon tilaan ranskalaisten sijasta oliiveja ja juustoraastetta (tyypillisiä pizzalisäkkeitä). Maissi ja vastaavat sokeriansat tietenkin pois salaatin kohdalla.

Hyvää ruokahalua, myös diabeetikolle.