Blog Image

Terveenä ja kylläisenä LCHF (VHH) ruokavaliolla

Suuri tutkimus kääntää käsityksen suolan käytöstä

Elintarvikkeista Posted on Fri, August 29, 2014 09:25:01

Dagens
Medicin kirjoittaa tähän mennessä suurimmasta suolan käyttöä
koskevasta tutkimuksesta. Johtopäätöksenä on että ruotsalaiset
syövä suolaa sopivasti. Tämä tarkoittaa sitä
Elintarvikelaitoksen varoitukset suolan käytöstä ovat aiheettomat.
Myös suolan liika vähentäminen johtaa sydänsairauksiin samalla
tavalla kuin liikakäyttö.

Artikkelista:

“Henkilöillä
jotka käyttävät liikaa suolaa havaittiin useammin sydäninfarktia
ja strok:ia mutta niin tapahtui myös heille joiden suolansaanti oli
suhteellisen vähäinen. Matalin riski sydänsairaukseiin oli heillä
jotka söivät suolaa 7-13,8gr/pvä. Ruotsalainen käyttää
tavallisesti 10-12gr Elintarvikelaitoksen tekemän tutkimuksen
mukaan.”

“Aikaisemmin
on sanottu että mitä vähemmän suolaa syöt sen parempi. Nyt
näyttää kuitenkin siltä että suolan liika vähentäminen on myös
vaarallista terveydelle. Vaara liian korkeasta verenpaineesta ei
myöskään näytä olevan suuri suolan normaalikäytössä.” Näin
kertoo Annika Rosengren, lääketieteen professori Göteborg:in
yliopistosta.

Lääkärilehden
(Dagens Medicin) artikkeli

Abstraktit
tutkimukseen:

Lue1

Lue2



Sokeri vaarallinen-painostasi riippumatta!

Elintarvikkeista Posted on Fri, August 29, 2014 06:48:29

Sokeri nostaa sydänsairauden riskiä. Tämän paljastaa analyysi jonka on julkaissutAmerican journal of clinical nutrition. Sokerin syöminen on vaaraksi terveydellesi painostasi riippumatta.

Jim Mann, diabetesasiantuntija ja WHO:n neuvonantaja Otago yliopistosta Uudessa Seelannissa yhdessä kolleegansa Lisa Te Morenga:n kanssa ovat käyneet läpi 11000 tutkimusraporttia (1965-2013) ja näistä valinneet 37 raporttia analyysiinsä.

Selvä tieteen tuki

He ovat analyysissään tehneet johtopäätöksen että osalle sydän- ja verisuonisairauksia ja sokerin syömiselle löytyy tieteen tuki. Tämä painostasi riippumatta.

Riskin nousu verrattuna vähän sokeria käyttäviin oli 5-10%. Pieni mutta kuitenkin merkittävä.

Vahvistaa aikaisempia tutkimusraportteja.

Tutkimus vahvistaa aikaisemma amerikkalaisen tutkimuksen helmikuulta jossa todettiin että sokeri voidaan kytkeä sydän- ja verisuonisairauksien riskin nousuun. Näin vahvistuu myös WHO:n näkemys: Sokeri on uusi tupakka.

raportti

lähde