Merkillisiä väitteitä rasvoista

Savon Sanomien artikkeli

Kursiivinen teksti on minun.

Kerrankin
asiallinen otsikko. Otsikon alla saat lukea todella merkillisiä
väitteitä rasvoista. Väitteiden takana ovat suomalaiset kärryiltä
pudonneet “asiantuntijat” viralliselta taholta. “Asiantuntijat
joilla olisi todella kova tarve sekä kaivaa esille tutkimuksia
joihin he viittaavat sekä tutustua siihen mitä tutkimusraportti
toisensa jälkeen kertoo tänä päivänä.

14.11.2014
00:01

Savon
Sanomissa uutisoitiin huomiota herättävin otsikoin 7.11. professori
Karppasen väitteitä siitä, etteivät kohonnut veren
kolesterolipitoisuus ja ravinnon rasvan laatu olisi yhteydessä
sydän- ja verisuonitautien kohonneeseen riskiin. On äärimmäisen
valitettavaa, että tällaiset tutkitun näytön ja kansallisten
suositusten vastaiset mielipiteet pääsevät niin usein keskustelun
eturintamaan.

Suomalaiset
Käypä hoito –suositukset kohonneen kolesterolin, kohonneen
verenpaineen ja muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden
hoidosta perustuvat vahvaan tutkimusnäyttöön samoin kuin
ravitsemussuositukset niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Kyse
ei ole koskaan yhden tutkimuksen tuloksesta vaan vuosikymmenten
ajalta kertyneestä näytöstä, ja siihen perustuvasta laajan
asiantuntijaryhmän konsensuksesta.

Kun
Ruotsin Elintarvikelaitoksen professorit eivät onnistuneet löytämään
niitä “tuhansia tutkimuksia” niin oletan että artikkelin
kirjoittaneilla kansanterveyden pilaajilla on yhtä vähän
mahdollisuuksia siihen.

Viime
vuosien
mediakeskustelu onkin vienyt pohjaa
terveydenedistämistyöltä. Vuosina 2009-2010 alkanut
rasvakeskustelu ja ruokaohjelmissa vahvasti esillä oleva voi- ja
suolahypetys on lisännyt näiden käyttöä ja kääntänyt
suomalaisten kolesteroli- ja verenpainetasot nousuun. Käytännössä
kolesterolitason ja tyydyttyneen rasvan saannin suhteen on menty 15
vuotta takapakkia.

Kun
kansaa koko ajan kusetetaan Becelin, Benecolin ja lääketehtaiden
hyväksi niin kokonaiskolesterolin esille vetäminen on pelkkä
mainoskikka. Luulisi jo näiden poppamiesten tietävän että
kokonaiskolesteroli yksistään on lähinnä mitätön kertomaan
sydän- ja verisuonisairauksien vaarasta.

Väestö,
kuin myös osa terveydenhuollon ammattilaisistakin, on
hämmennyksissään. Joudutaan tekemään entistä enemmän työtä
terveellisten elintapojen edistämiseksi. Tämä maksaa –sekä
yhteiskunnalle että kansalaisten terveydelle.

Väestö
on täysin selvästi hämmillään koska viralliselta taholta (kuten
tämäkin artikkeli) sotketaan tietoa tahallisesti. Minusta on
lähinnä pateettista että minunkaltaiseni tavallisen pulliaise,
nykyiseen tutkimukseen tutstuttuani ja yli 6 vuoden käytännön
kokemuksella tiukasta LCHF ru okavaliosta (n65-70E% rasvaa ja noin
5E% hiilihydraattia) joudun oikomaan itseänsä professoreiksi ja
ravintopasiantuntijoiksi tituleeraavien luuloja. Se mikä maksaa
käsiin räjähtävänä ylipaino ja diabetesongelmana yhteiskunnalle
on juuri näiden poppamiesten vuosikymmenien “neuvot”.

Tosiasia
on, että sydän- ja verisuonitautien taustalla olevaa valtimoiden
kovettumista ei synny ilman haitallisten LDL
-kolesterolipartikkeleiden hakeutumista verisuonien seinämään.
LDL-kolesterolitasot taas ovat suoraan yhteydessä ravinnon
tyydyttyneiden rasvojen eli ns. kovien rasvojen saantiin.
Tutkimusnäyttö tästä on äärimmäisen vakuuttava

Näyttö
t
yydyttyneen rasvan saannin ja kohonneen LDL-kolesterolin välillä
on kiistaton. Niin suomalaisten kuin kansainvälisten
ravitsemussuositusten mukaisesti pitäisikin pyrkiä vähentämään
tyydyttyneitä eli kovia rasvoja, joita saa pääasiassa rasvaisista
maitovalmisteista, voista ja voita sisältävistä levitteistä sekä
lihasta, ja huolehtimaan kerta- ja monityydyttymättömien eli
pehmeiden rasvojen saannista, joita saa mm. kasviöljyistä, niistä
tehdyistä levitteistä sekä kalasta, pähkinöistä ja siemenistä.

Ja
sitten vaan esitte sekin näyttö. LDL kolesteroli saattaa hieman
nousta mutta niin nousee HDL kolesterolikin ja triglyceridi arvot
paranevat. Nyt minä tietenkin puhun LCHF/VHH ruokavaliosta
päinvastoin kuin artikkelin kirjoittavat jotka usean vuoden aikan
ovat selvästi osoittaneet etteivät oikein tiedä mistä puhuvat
mutta hätä on hirmuinen. Onhan se tietenkin masentavaa kun huomaa
koko ikänsä levittäneen väärää tietoa. Kysytään ainoastaan
selkärankaa niinkuin yhä lisääntyvältä tiedemiesjoukolta joilla
on varaa tunnustaa olleensa väärässä.

Internetistä
löytyvät suomalaiset kohonneen verenpaineen ja kolesterolin Käypä
hoito -suositukset. Uudet suomalaiset ravitsemussuositukset löytyvät
Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan sivuilta, ja Kuluttajaliitto on
laatinut niistä erinomaista ”Syö hyvää!” -materiaalia.

Totta
kai nel öytyy mutta mihin ne perustuu? Missä on se Puskan
keppihevonen (tuhannet tutkimukset” Kaakki tuntuu olevan todella
hyvä piiloutumaan kun kukaan ei onnistu sitä löytämään. Hiljaa
se osaa olla koska kuoli jo kauan sitten pilttuuseensa.

Internetistä
löytyy myös moderniin tutkimukseen perustuvaa tietoa ja silloin
ollaan aika kaukana Käypä hoito sivuilta-luojan kiitos. Jos itse
diabeetikkona noudattaisin Käypä hoito ohjeita niin olisin ollut
apteekin perusasiakas nousevassa määrin jo yli 6 vuotta. Jos olisin
Käypähoidon ohjeilla yrittänyt laihduttaa itseäni syömällä
vähemmän ja juoksemalla enemmän niin tuskin olisi yli 30kg
kadonnut 7 kuukaudessa ja saavutetussa painossa on pysytty. EIKÄ OLE
OLLUT NÄLKÄ.

Kannattaa
tutustua ja pohjata omat elintapavalinnat tutkittuun näyttöön.

Aivan
oikein ja sitä löytyy esim. Blogistani-niin
terveelle-ylipainoiselle kuin diabeetikollekin.
Artikkelin kirjoittajille suosittelen ensialkuun SBU:n raporttia liikalihavuuden hoidosta ruokavaliolla. Internet tuntuu kummallista kyllä olevan tuttu kirjoittajille joten raportti kokonaisuudessaan on jopa heidän käytettävissään.
Blogissani yhteenveto raportista
(käännös kostdoktorn:in sivulta)löytyy löytyy allaolevasta linkistä ja sen alta prof.Fredrik Nyströmin haastattelu.

SBU:raportti
prof.Fredrik Nyströmin haastattelu

Ehkä pieni kertaus kolesterolistakaan ei ole pahitteeksi.

Modernia tietoa kolesterolista

Jos
artikkelin kirjoittajilla on jotain myönnettävää tai kiellettävää
niin blogini kommentointi osa on auki. Tervetuloa. Blogissani on myös
email osoitteeni joten toivotan myös tervetulleiksi tiedon siitä
missä minä ja blogissani käännöksinä löytyvät
tutkimusraportit ovat pielessä.

Lehtiartikkelin takana:

Tiina
Laatikainen

Terveyden
edistämisen professsori, Itä-Suomen yliopisto

Ursula
Schwab Ravitsemusterapian apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto

Mirja
Huuskonen

Johtava
ravitsemusterapeutti, Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja
sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Vesa Korpelainen
Toiminnanjohtaja, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus

Suomessakin aletaan ihmetellä tosissaan:

Rasvat ja tutkimus

Pauli Smolander,

Saatiin taas lukea (SS 14.11.) terveysalan ammattilaisten autoritäärinen julistus kovien rasvojen vaarallisuudesta. Artikkelissa tukeudutaan ”lukuisiin ja kiistattomiin tutkimuksiin”.

Arveluttavaksi julistuksen tekee seikka, jota näin maallikkona olen aina ihmetellyt. Mistä löytyvät ne ”lukuisat kiistattomat” tutkimustulokset, joihin vedotaan? Eikö avoimuus olisi tässäkin uskottavuutta edistävä tekijä?

Rasvasodan toisinajattelijat ovat onnistuneet tiedottamisessaan huomattavasti paremmin. He kertovat avoimesti mielipiteidensä tueksi tutkimusten nimet, instituutiot ja tekijät, ja linkki alkuperäisiin tutkimuksiin löytyy artikkeleista, joihin heidän mielipiteensä pohjautuu.

Kun lisäksi lähes päivittäin voi lukea kotimaisten ja maailman johtavien lääkäreiden, kirurgien ja tutkijoiden tunnustavan olleensa väärässä kovien rasvojen suhteen, herää oikeutettuja kysymyksiä virallisista suosituksista.

Suurimpia takinkääntäjiä lienee Time-aikakauslehti, joka etusivullaan kehottaa ”Eat Butter!” (Syökää voita! 23.6.2014). Myös eräs pohjoismaiden tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista ravitsemustieteilijöistä, tanskalainen professori Arne Astrup on kääntynyt kiihkeästä kovan rasvan vihollisesta sen ystäväksi. Nämä vain parina esimerkkinä.

Jos asioita ei kerrota avoimesti, tulee salatieteen ja suhmuroinnin leima. Nykyihminen usko, ellei itse voi varmistaa!

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/rasvat-ja-tutkimus/1935228