4 annosta, vegetaarinen

Resepti

400 gr halloumi

Voita tai kokosrasvaa paistamiseen

4 lehteä jäävuorisalaattia

1 tomaatti

1 avocado

1 dl creme fraiche

1 dl aitoa majoneesia (rasva noin 80%)

1 dl ajvar relish

Juustoleipä 8 kpl

4 munaa

100 gr tuorejuustoa (Philadelphiaost)

1,5 rkl (Fiberhusk)

2 tlk leivinpulveria

2 rkl chiasiemeniä

5 dl juustoraasteta käytä täysrasvaista juustoa

päälle unkonsiemeniä ja vähän merisuolaa

1 dl neutraalia kookosrasvaa

merisuolaa tarpeen mukaan

uuni 200 astetta

Vispaa kananmunia noin 5 minuuttia (ilmaviksi)

Sekoita kuivat aineosat. Vispaa sekaan tuorejuusto.

Anna levätä 10 minuuttia

Laita leivinpaperille 8 taikinapalloa ja paista keskellä uunia 10-15 minuuttia kunnes pallot ovat saanet hyvä värin mutta eivät ole palaneita. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Juustoleipäresepti, lähde

Uuni 225 astetta. Kuori lanttu tai nauriit ja leikkaa sauvoiksi. Keitä niitä pari minuuttia suolatussa vedessä. Kaada siivilään valumaan. Sulata kookosrasvaa ja sekoita lanttu/nauris sauvat astiassa niin että ne saavat kunnolla öljyä pintaansa.Siroittele päälle suolaa. Laita sauvat uunipellin päälle sijoiteulle ritilälle. Paista kunnes hyvä vari pinnassa ja pehmeitä. Käännä kerran paistamisen aikana. Jos sinulla on fritöösi niin käytä sitä. Lanttu/nauris ranskalaiset eivät tule yhtä rapeita kuin ne perunasta koska perunassa on enemmän tärkkelystä. Hyviä kuitenkin.

Sekoita crème fraiche, majoneesi ja ajvar relish kastikkeeksi. Laita jääkaappiin. Huuhtele salaatti, siivuta tomaatti ja avocado. Paista halloumijuustoa kunnes se saa hienon pintavärin ja on pehmenee. Rakentele hampurilainen ja tarjoile heti.

Ravintoarvo:

Ilman lanttu/nauris ranskalaisia:

18 E% protein

78 E% rasvaa

3 E% hiilih. (ca 8 gr/annos)

Lanttu/nauris ranskalaisten kera:

18 E% protein

75 E% rasvaa

5 E% hiilih. (ca 15 gr/annos)

katso kuva, lähde