Maa 1. 2011

Saattako tulla väsyneeksi / ärtyisäksi / tuntea heikotusta / kramppavat jalat / saada päänsärkyä / tuntea keskittymisvaikeuksia / lämmön tunnetta ja hikoilua / tuntea kevyt tä sydämentykytystä / tuntea kummalisen maun suussa / saada pahan hajuisen hengityksen LCHF ruokavaliolla?

Kyllä. Ilmiöitä kutsutaan totuttautumis-/ ylimenoilmiöiksi (jotkut puhuu sokerimyrkytyksestä vapautumisesta). Monet mutta ei kaikki kokevat yhden tai useamman näistä ilmiöistä jonkun tai joidenjin päivien ajan voimakkaan hiilihydraattien syömisen rajoituksen jälkeen. Vaivat häviävät useimmiten muutamasa päivässä. On epätavallista että niistä jotuu kärsimään viikkoja.

Mikä voi viedä pidemmän aikaa on jaksaminen kovassa fyysisessä rasituksessa. Joillakin saattaa mennä jopa muutama kuukausi ennenkuin jaksaminen on täysin takaisin. Sen jälkeen tuntevat useimmat jaksavansa enemmän kuin ennen.

Joa ylimenoilmiö tuntuu liian vaikealta niin voit lisätä hieman hiilihydraatteja-pala kokojyväleipää, lisää vihanneksia tai puolikas banaani, tämä vain esimerkkinä. Saatta pitkittä ylimenoilmiötä hieman joten monet mielummin kärsivät kunnes vaihe on ohi.

Lähde: http://www.kostdoktorn.se/lagkolhydratkost-lchf/kostdoktorns-faq#omställning

Omia kokemuksiani:

Itselläni tunsin heikkoutta 3-4 päivän ajan mutta kun se meni ohi niin olen kuvannut tunteen vastaavana sille kun silmälasit pikkuhiljaa likaantuu niin että on sitten pakko puhdistaa ja kun ne sen jälkeen laittaa silmilleen niin mieleen tulee kysymys ”kuka sytytti valot?”

Ummetus oli toinen ylimenoilmiöistä kohdallani. Sitä kesti noin viikon ja siitä pääsin eroon pellavansiemenilla (ruokalusikallinen isoon lasiin vettä) ja lisäämällä rasvaa ravintooni.

Minulla on myös sellainen mielikuva että kramppeihin Atkinsin (yhtiön) väki kertoo suolan auttavan. Kyseessä on monesti magnesiumin puute. Itse käytän lähinnä Kippari Kallen menetelmää syömällä pinaattia.

Ketoosi

Mitä tapahtuu kun olet ketoosissa?

Kun aloittaa LCHF ruokavalion ja vähentää hiilihydraatteja ravinnossa niin elimistön täytyy hiilihydraattien sijaan siirtyä käyttämääm rasvaa energialähteenä. Sitä tilaa kutsutaan ketoosiksi. Ketoosiin joutumiseksi ei tavallisesti tule syödä enempää kuin 20-40gr hiilihydraatteja päivässä. Silloin ei elimistö saa tarpeeksi glukoosia niille elimille (esim. aivot) jotka toimiakseen sitä tarvitsevat. Ketoosissa maksa alkaa tuottaa ketoonia rasvasta ja kun elimistö on vaihdoksen tehnyt toimii ketooni glukoosin korvaajana. Siinä vaihessa huomaa LCHF ruokavaliolla oleva usein erilaisia ylimenoilmiöitä.

Usein ihmiset huomaavat että olet ketoosissa siitä että haiskahdat acetonille. Voit myös saada huonon hajuisen hengityksen. Nämä vaivat häviävät tavallaan muutamassa päivässä kun elimistö asettuu uuteen tilaansa.

Ketoosi sekoitetaan usein Ketoacidos:iin mikä on vaarallinen tila. Ketoacidos, jossa mm. Veren pH-arvo laskee, voi esiintyä hoitamattomassa diabetes1:ssä- ei siksi että on siirtynyt LCHF ruokavaliolle.

Lähde: http://www.alltomlchf.se/halsa/Ketos/