En
jälleen malta ottamatta esille saamiani kokemuksia suomalaisesta
diabeetikon hoidosta.

Todisteita
siitä että suositeltu ruokavalio on vahingollinen diabeetikolle
löytyy blogistani enemmän kuin riittävästi samoin kuin
huomattavasti terveellisempi, moderniin ravintotutkimukseen
perustuva, vaihtoehto.

Mikä
sai minut kirjoittamaan täällä kertaa on se että alkaa
pikkuhiljaa todella ärsyttämään ne kertomukset ja kuvaukset mitä
saan mailiini suomalaisilta diabeetikoilta koskien itse omahoitoa.
Tällä ketaa mittaustikkujen saamista tai paremminkin ei saamista.
Jos asia on todella niin että normaalimäärä lääkityksellä
itsensä hoitavalle on 100 tikkua VUODESSA niin en ole ärsyyntynyt
turhaan.

Se
mikä kuohuttaa vielä enemmän eo tietenkin se eettä kun
diabeetikko on huomannut että itsensä voi hoitaa myös ravinnolla
ja ilman lääkitystä (D2) niin siitähän sitten rangaistaan
laskemalla mittatikkujen määrä 50kpl/vuosi. Missä on logiikka
niin lääkitsevän kuin ravinnolla itsensä hoitavan kohdalla. Mitä
tämmöisellä tikkumäärällä saadaan aikaan? Ei yhtään mitään!
Väitös että tikkuja ei voi antaa enempää koska ne ovat niin
kalliita on täysin järjetön. Jos mikä on kallista niin nimenomaan
se että diabeetikolle annetaan nin vähän tikkuja että
tarpeellisten mittaussarjojen (8-10 mittausta) päivässä ehkä jopa
parin ensimmäisen vuoden aikana on mahdottomuus. Mittaamionen kerran
viikossa ei sano yhtään mitään, ei potilaalle eikä
sairaanhoidolle. Paljon menee rahaa suoraan metsään. Oletetaan 300
000 diabeetikkoa x 100 x 80euroa. Laske itse, melkomoinen rovio. Kuka
hyötyy, ei kukaan.
Mistä siis on kysymys? Valtion rahan säästämisestä diabeetikkojen hoidossa vai siitä että pitämällä potilaan mittausmahdollisuudet minimissä niin hänelle voidaan syöttää mitä roskaa tahansa? Olen jo aikaisemmin todennut että säästämisestä tuskin on kyse joten jälkimmäinen mahdollisuus on valitettavasti se mikä on voimassa. Kuka tahansa diabeetikko, jos hänelle tarjotaan mahdollisuus todella mitata ravinnon vaikutusta omalla kohdallaan alkaa hyvin pian ihmettelemään niin THL:n kuin Diabetesliitonkin selityksiä.

Yksi
ratkaisuun johtava tekijä voisi olla tietenki tehdä kuten kollegani
täällä ruotsissa. Kokeiltuaan LCHF ruokavaliota hän lähetti
seuraavan vistin Diabetesliitolle: “Täten sanon jäsenyyteni irti.
Syy: Olette neuvoneet minua syömään täysin väärin 10 vuoden
ajan. Seurauksena on ollut pelkästään nouseva paino, nouseva
lääkityskierre jne.”

Kuinka sitten saada mahdollisimman suuri hyöty näistä muutamasta mittatikusta?

100 tikkua.

1 mittaus päivässä vatisi 365 tikkua joten mahdollisuutesi on mitata noin joka neljäs päivä. Huomaa että idioottipäätös ruokavaliolla itsensä hoitavan kohdalla (50 tikkua) sallii mittauksen noin joka kahdeksas päivä.

Mitä mitata?

Aamusokeri. Mittaa heti herättyäsi. Normaaliarvo 4-6 mmol/l.

Mitä se kertoo:

Siitä saat käsityksen siitä kuinka nauttimasi ravinto ja sen sisältämä hiilihydraatti on onnistunut varastoitumaan elimistöösi aamulla aamuilmiön yhteydessä käytettäväksi. Vaikeutena on se että jos syöt erittäin vaihtelevasto rasvaa, proteiinia ja hiilihydraatteja sisältävää ruokaa päivittäin niin arvot tulevat vaihtelemaan rajusti. Hyödyn saamiseksi sinun tulisi tuntea ravintosi energiajakauma ja sitä tietä päästä oppimaan minkä tyyppinen ruoka antaa korkeimmat tulokset ja sitten tietnkin välttää niitä.

Toteuttamalla pelkästään (ja uskomalla) teesiin että “diabeetikko voi syödä mitä vaan” ei tästäkään mittauksesta ole mitään hyötyä.

Minun ehdotukseni on että syöt kahden viikon ajan LCHF ruokavaliolla ja teet aamumittauksen. Katso tapahtuuko aamusokerissasi mitään. Minun veikkaukseni on että arvot, vaikka aamusokeri onkin kaikkein vaikein normalisoitumaan, tulevat olemaan matalia.

Mitä minä tekisin vastaavassa tilanteessa?

1. Aloittaisin LCHF ruokavalion (tiukan). Hiilihydraatteja korkeintaan 20gr/päivä, mieluiten 10gr.

2. Tekisin mittaussarjoja:

Mittaus illalla ennen nukkumaan menoa

Mittaus aamulla herättyäni, ennen aamiaista.

Mittaus 1 tunti aamiaisen jälkeen

Mittaus 2 tuntia aamiaisen jälkeen

Mittaus ennen päivällistä.

Mittaus 1 tunti päivällisen jälkeen.

Mittaus 2 tuntia päivällisen jälkeen.

Mittaus ennen illallista.

Mittaus 1 tunti illallisen jälkeen.

Mittaus 2 tuntia illallisen jälkeen.

Yllämainittu tietää 10 mittausta vuorokaudessa joten “sääntöjen mukaan” itseänsä hoitavalla on mahdollisuus tehdä 10 sarjaa VUODESSA! Ravinnolla itsensä hoitava joutuu tyytymään 5 mittaussarjaan VUODESSA!!

Kuinka sairaanhoidon puolella ajatellaan että vasta sairastunut ja asoista täysin perilläolematon potilas voisi tästä selvitä? Kun otetaan huomioon höystöt hoidon puolelta jotka ohjaavat täysin väärään suuntaan niin potiulaalta vaaditaan todella kovaa tahtoa ottaa selvää asioista ja hoitaa itseään sen mukaan. Kun tähän lisätään vielä oman ympäritön “viisaat” niin ei ole helppoa.

On itsestään selvää että jos hyvää tulosta tavoitellaan niin vähintään 1 vuogen ajan minimimäärä tikkuja niin lääkehitoisen kuin itsensä ravinnolla hoitavan kohdalla on 500 tikkua.

Kallista? Ei suinkaan. Kun ravinnolla saadaan lääkityksen määrä vähenemään niin kustannukset (laske mukaan pitkäaikaisseurausten kustannukset) putoavat huomattavasti, niin diabeetikon itsensä kohdalla kuin sairaanhoidon kustannusten kohdalla.

Edellytyksenä on siis:

Että diabeetikko oppii laskemaan ravintonsa energiajakauman.

Että diabeetikko todella voi tehdä vertailuja (sarjamittauksia) oppiakseen eri tyypisten ravintojen vaikutuksen verensokeriin.

Että diabeetikko alkaa noudattaa ruokavaliota mikä nostaa verensokeria mahdollisimman vähän (esim. LCHF, tiukka versio)

Nykyinen systeemi
muistuttaa lähinnä Kairon lntoaseman hotellin vessaa. Kaikki jotka
ovat verrattavissa maissa liikkuneet tietävät ehkä että parasta
pitää oma rulla paperia mukana. Kun paikallisia ruokia syödessäsi
(vrt. Diabeetikon ravintosuositus) olet onnistunut saamaan kunnon
ripulin ja menet vessaan niin virkapukuinen vessavahti/palvelija
(vrt. lääkäri, diabeteshoitaja) antaa sinulle yhden paperiarkin ja
mieluimmin vielä semmoisen kiiltävän. Siinä vaiheessa sinulla on
täsmälleen yhtä paljon hyötyä siitä arkista kuin diabeetikolla
on ravintosuosituksesta tai mahdollisuudesta kontrolloida/hoitaa
sairauttaan.

On
ilman muuta selvää että THL, THL:n kuljetushihnassa kulkeva
Diabetesliitto ja muut ravinto- ja siihen liityvästä
lääkitystutkimuksesta piittaamattomat liitot olisi aika haudata
menneisyyteen.

En
malta olla lisäämättä viela toista asiaa josta saan lukea
toistuvasti meilissäni.

Kun
ravinnolla itsensä kauemminkin hoitanut diabeetikko joutuu
sairaalaan esim. loukkaannuttuaan niin ravintona on tarjolla
pelkästään normaali sairaalaruoka tai sitten virallisen
ravintosuosituksen muksinen “diabeetikon ruoka”.

Viimeistää
viikon jälkeen paikalle ilmestyy lääkäri joka alkaa ihmettelemään
miksi veren sokeriarvot ovat yhtääkkiä päi persettä vaikka
potilaskertomuksesta näkyy että ne aikaisemmin pidemmällä
jaksolla ovat olleeet OK. On tietysti sitten erilaisia suhtautumisia
lääkäreiden taholta kuinka he reagoivat saadessaan kuulla että
syyllinen on se täysin diabeetikolle sopimaton moska mitä heidät
pakoitetaan sairaalassa syömään.

Ehkä
(melko varmasti) tulee aihetta palata asiaan