Viime
päivinä on suuri ruotsalainen tutkimus herättänyt huomiota
mediassa. Siinä kerrotaan että he jotka juovat paljon maitoa
kuolevat aikaisemmin ja ehkä jopa saavat heikkouksia luustoonsa.

Iltalehti

Kuten
tavallista kyseessä on statistiikkatulos haastattelututkimuksista
(seurantatutkimuksista) jotka kelpaavat kyllä medialle
kissankokoisilla otsikoilla nostamaan irtonumeroiden myyntiä.
Tutkimus ei todista median väittämiä millään lailla. Pelkkä
teoria joka täytyy varmistaa luotettavalla interventio tutkimukella.

Statistiikkatulos
on kuitenkin ajattelunarvoinen. Johtopäätökseni (kostdoktorn) on
että säännöllinen, runsasn maidonjuonti on suossiteltavaa
lapsille, ei aikuisille. Maitosokeri ja maitoproteiini nostavat
insuliinitasoa ja lapsille tämä toimii haluttuina kasvusignaaleina.

Aikuisella
saattaa olla viisainta juoda vettä arkisin ja viiniä
juhlallisimmissa tilanteissa. Teetä ja kahvia tietenkin mielen
mukaan.

Maidonjuonnin
vähentäminen saattaa olla hyväksi myös laihduttamisessa. Auttaa
pitämään insuliinitason alhaisena. Kevytmaitoa on syytä välttää.
Sitä voidaan kutsua “valkoiseksi limsaksi”.

Kevytmaidosta
on melkein kaikki terveellinen ja kylläisenä pitävä rasva
poistettu mutta sokeri on jäljellä.

http://articles.latimes.com/2013/mar/18/news/la-heb-toddlers-weight-20130315

http://www.kostdoktorn.se/vetenskap#viktnedgång

lähde

Veijon lisäys:

On tietenkin itsestään selvää että muu kuin täysmaito ei ole diabeetikolle. Täysmaitokin antaa tietenkin lisänsä jos muutenkin oh jo syönyt Diabetesliitosn satukirjan suosituksen mukaan. Tiukalla LCHF ruokavaliolla en usko mitään vaikeuksia esiintyvän suurimmalle osalle lasillisesta maitoa ruoan yhteydessä.