Olen useammalta niin meidän terveydestämme vastuussa olevilta liitoilta (THL, Sydänliitto, Diabetesliitto) ja elintarvikkeiden ja terveystuotteiden valmistajilta (margariinin valmistajat, Vitaelab) kysellyt perusteita heidän väittämilleen. Jotkut eivät vaivaudu vastaamaan ollenkaan ja jotkut vastaavat tiettyyn pisteeseen asti kuten Unilever (Becel) josta ajattelin kirjoittaa nyt.

Olen niin korvia myöden täynnä Becelin harhauttavaa mainostoimintaa että lähetin kysymyksen Unileverille Suomeen. Ihmisiä pelotellaan syömään halpaa teollisuusrasvaa johon jonkin tuotteen kohdalla on jopa lisätty kolesterolia alentavaa ainetta. Tällä tavalla tuotteen hinta on saatu todella korkealle. Kevyttuotteiden kohdalla kannatetaan kansalla vettä kotiin, myös kallilla hinnalla.

Pienen emailin vaihdon jälkeen tulikin hiljaista. Miksi aina käy näin? Luulisi että kaltaiselleni tavalliselle pulliaiselle olisi enemmän kuin helppoa vastata selviin kysymuksiin perustelluilla tiedoilla Onko kysymys pelkästään siitä että vastaajilla ei ole näitä perusteita vai yritetäänkö asia vaieta hengiltä? Veikkaan jälkimmäistä.

Ystävällinen kysymykseni Unileverille olikin:

Kuinka kauan aiotte vielä jatkaa valehtelemista ja kansan pelottelua Becelin mainostuksessa?

Vastaus tuli melko pian:

Hei Veijo!

Kiitos palautteestanne koskien Becel-tuotteitamme.

On harmillista kuulla että tuotteemme eivät ole miellyttäneet teitä. Emme ole aiemmin saaneet vastaavanlaista palautetta.

Välitämme palautteenne tuotekehittelystä ja markkinoinnista vastaaville osastoillemme.

Becel- levitteemme ovat saaneet Sydänmerkin.

Sydänmerkki on Sydänliiton myöntämä symboli tuotteille, jotka täyttävät Sydänliiton vaatimukset.

Jotta levitettävät rasvat saisivat sydänmerkin, täytyy niiden sisältää kovaa rasvaa korkeintaan 33% rasvasta sekä natriumia korkeintaan 400 mg/100g tuotetta.

Kaikki asiakaspalautteet ovat tärkeitä meille. Muun muassa asiakaspalautteiden perusteella kehitämme tuotteitamme kuluttajien mieltymysten mukaisiksi.

Jokaisen kirjeen ja muun palautteen viesti menee eteenpäin tuotantolaitoksillemme ja keskuksiin, joissa tuotteita kehitellään.

Kiitämme teitä aktiivisuudestanne!

Ystävällisin terveisin

Kuluttajapalvelu, Becel

Unilever Finland OY

www.unilever.com | www.facebook.com/unilever

Mielestäni vastaus oli “hyvää päivää kirvesvartta” joten vastasin takaisin:

Terve!

Sinällänsä huvittavaa selittelyä. Miten kävi Tanskassa vastaavan liiton logon käyttöoikeudessa. Miten kävi Ruotsissa? Montako varoitusta terveysväittämistä ja taisi tulla sakotkin.

Minusta on täysin turhaa viitata Sydänliittoon joka samalla tavalla kuin THL ja Diabetesliitto juoksee vanhojen luulojen perässä.

Kuten aikaisemminkin täysin vastausta vailla:

Missä on se tieteellinen näyttö Becelin terveyshyödystä? Ei missään.

Minusta on täysin pateettista pelotella ihmisiä syömään teollisuusrasvaa kun voitakin löytyy. Luonnontuote jonka on osoitettu olevan täysin OK terveyden kannalta.

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post514

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post504

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post434

jne.

Näiden teollisuusrasvojen uskottavuus on samaa tasoa kuin VitaePro:n. Rahat pois hälmöiltä.

ystävällisin terveisin Veijo

ja sitten vastaus Unileveriltä:

Hei Veijo!

Kiitos palautteestanne.

Becel levitteet on valmistettu pehmeistä kasviöljystä (auringonkukka, pellava, rypsi). Becel levitteissä on runsaasti tyydyttymättömiä rasvoja ja vähän kovaa tyydyttynyttä rasvaa. Pehmeän rasvan laadun ansiosta voidaan sanoa, että tuotteet soveltuvat sydänystävälliseen ruokavalioon. Becel levitteiden kasviöljyt sisältävät luonnostaan omega-3 ja omega-6 rasvoja, jotka auttavat ylläpitämään sydämen terveyttä.

Tutkimustiedon perusteella voidaan suositella kovan rasvan vähentämistä osaksi sydäntauteja ehkäisevää ruokavaliota. Tyydyttyneet rasvat ja transrasvat nostavat veren kokonais- ja LDL-kolesterolia. On voitu myös osoittaa, että kovien tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen pehmeillä tyydyttymättömillä rasvoilla alentaa veren LDL-kolesterolitasoa.

Ohessa muutamia tutkimuksia rasvan laatuun liittyen:

Burr ym, Lancet 1989;2:757-61

De Lorgeril ym. Circulation 1999; 99:779-85.

Erlund ym. Am J Clin Nutr 2008;87:323-331.

Expert Panel on Dyslipidemia, Grundy ym. Atherosclerosis 2014;232:410-3.

Jacobsen ym Am J Clin Nutr 2009;89:1425-32

Jula ym. JAMA. 2002 Feb 6;287(5):598-605.

Kovanen Totuus kolesterolista. WSOY 2011.

Lindström ym. Diabetologia 2006;49:912-920.

Marchioli ym. Circulation 2002;105:1897-1903

Mensink ym. Am J Clin Nutr 2003;77:1146-55

Mozaffarian ym Plos Medicine 2010;7(3):e1000252 doi:10.1371/journal.pmed.1000252

Oh DY ym Cell 2010;142:687-698.

Ovaskainen ym. Suomen Lääkärilehti 2014;69:1067-72.

Simell ym. Int J Epidemiol 2009;38:650-5.

Stamler J. Am J Clin Nutr 2010;91:497-9

Stone N ym. ACC/AHA Guideline on the Treatment of Blood Cholesterol to Reduce Atherosclerotic Cardiovascular Risk in Adults. J Am Coll Cardiol. 2013.

Strandberg T. Suomen Lääkärilehti 2014;69:287-8.

Vartiainen ym. Int J Epid 2010;39:504-518

Yokoyama ym. Lancet 2007; 369: 1090-98

Becel pro.activ –tuotteisiin on lisätty kasvisteroleja, joiden on tieteellisesti osoitettu alentavan LDL-kolesterolia 45 kliinisessä tutkimuksessa, ja EU on hyväksynyt sille terveysväitteen. Kasvisterolien on osoitettu alentavan veren kolesterolitasoa. Korkea kolesteroli on sepelvaltimotaudin riskitekijä.

Mikäli haluatte, voimme postittaa teille esitteen kasvisteroleista ja niiden tieteellisestä näytöstä.

Ystävällisin terveisin

Sara Pohjavuori, Ravitsemusasiantuntija

Unilever Finland OY

Vastaukseksi lähetin seuraavaa koska olin mielestäni yhä vastausta vailla:

Terve Sara!

Kiitos vastaukseksi lähettämästäsi mainostekstistä. Koetan kommentoida

ja kertoa miltä maailma nykyisin näyttää kun se ei enää tunnetusti ole

litteä.

Vastauksesi minun kommentoimana.

”Hei Veijo!

Kiitos palautteestanne.

Becel levitteet on valmistettu pehmeistä kasviöljystä (auringonkukka,

pellava, rypsi). Becel levitteissä on runsaasti tyydyttymättömiä

rasvoja ja vähän kovaa tyydyttynyttä rasvaa. Pehmeän rasvan laadun

ansiosta voidaan sanoa, että tuotteet soveltuvat sydänystävälliseen

ruokavalioon. Becel levitteiden kasviöljyt sisältävät luonnostaan

omega-3 ja omega-6 rasvoja, jotka auttavat ylläpitämään sydämen

terveyttä.”

Kommentti: Se juna meni jo kauan sitten. Koko margariiniteollisuuden

tuotanto perustuu kerta kerran jälkeen todistetusti täysin perättömään

ja retuperällä oleviin tutkimuksiin perustuvaan vanhaan tyydytetyn

rasvan pelkoon.

Mihin listalta unohtui palmuöljy??

Vanha, perusteeton rasvanpelko on kuolemankielissä. He jotka vielä

pelkäävät rasvaa eivät ole päivittäneet tietojaan.

Valitettavinta on että tähän joukkoon kuuluu suuri osa heistä joiden

tulisi pystyä ammattinsa tai asemansa puolesta pystyä antamaan meille

ravintoneuvoja, niin terveille kuin sairaille. Katso esim. THL:n ja

Diabetesliiton ravintosusituksia niin näet että uudelleenkoulutuksen

tarve on suunnaton.

Turhasta rasvanpelosta eroon pääseminen on todella tarpeellista. Se

mahdollistaa paluun luonnolliseen, rehelliseen ruokaan ja eroon

kalorien laskemisesta (ei toimi ihmisen kohdalla) ja kaiken maailman

nääntymiskuureista jotka eivät ole koskaan toimineet eivätkä tule

toimimaan. Nälkä voittaa aina ja seurauksena on kaikkien

laihduttamista yrittäneiden hyvin tuntema jojo-laihdutus, kilot

takaisin korkojen kanssa. Turhasta rasvanpelosta eroon pääseminen on

myös tarpeellinen pästäksemme eroon toisesta tänään hyvin tunnetusta

ilmiöstä, epidemiasta, liikalihavuudesta, diabeteksestaja vastaavista

sairauksista.

Itse tilannetta seuranneena vuosien ajan saan tunteen että oikeaan

suuntaan ollaan menossa. Ruokavallankumous jatkuu ja vuosikymmenien

suurin terveydenhoidon skandaali huojuu haudan reunalla. Aika kutsua

pappi paikalle.

Ihmisillä ei ole pahemmin puutetta omega6 rasvahapoista ja omega3

kasvikunnasta on melko tehotonta verrattuna esim. rasvaiseen kalaan.

Joten se siitä mainostempusta.

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post563

Margariinipakkauksesta voit ehkä lukea seuraavaa:

Valmistettu rapsi (rypsi) oljystä ja kirnumaidosta. Tuote sisältää

“elintärkeää rasvaa niin että lapset kasvavat ja kehittyvät

normaalisti.

Se mitä ei kerrota on että tuote sisältää prosessoinnin seurauksena

kemikaaleja. Elintarvikelaitoksen selvityksen mukaan tuottesta löytyy

benseeniä, lipeää, valkaisuaineita ja liuottimia-usein asetoonia.

Huojuvilla rapsi- (rypsi) pelloilla joita käytetään tuotteen

mainostamisen yhteydessä on hyvin vähän tekemistä sen ompelukoneöljyn

kanssa joka värjäämällä, suolaamalla ja lisäämällä voiaromeja ja

käyttämällä erilaisia kemiallisia prosesseja muuttuu margariiniksi.

Jos sen sijaan lisätään valkoista väriä ja hajusteita saadaan

aiakiseksi ihorasvaa tai sitten maalia tai voiteluaineita.

Margariinituottet olisi syytä siirtää samaan hyllyyn esim. Kloriinin

kanssa kemiallisten valmisteiden joukkoon.

Vaarallista? Kukaan ei tiedä. Tutkimusraportit kertovat astman ja

allergioiden lisääntymisestä margariinia syövien lasten parissa.

Oli asia niin tai näin on margariini tuottena täysin tarpeeton ja

mauton niin terveellisyyden kuin maunkin kohdalla verrattuna voihin.

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post476

Tutkija: Becel on vaaraksi sydämellesi

”Kehoitan välttämään sen käyttöä”

Maa 26. 2013

Göran Petersson kehoittaa välttämään Becelin käyttöä..

Bregott :in sijann Becel:iä ja Lätta margariinia ruotsalaisissa kouluissa..

Monet tutkija varoittavat jo nyt kevytmargariineista.

-VAARALLISTA LEIVÄLLÄSI? Leo Lundgren Allerum:in koulussa voi valita

ainoastaan margariinia koulussa.

Elintarvikelaitos haluaa että voi vaihdetaan kevytmargariiniin.

Tutkijat ovat kuitenkin ajatusta vastaan.

– ”Kehoitan välttämään Becelin käyttöä. Se siltää aivan liian paljon

Omega6:tta joka lisää sydän- ja verisunisairauden riskiä”, sanoo Göran

Petersson Chalmers:in korkeakoulusta. Hän on tutkinut

elintarvikekysymyksiä yli 10 vuotta.

Hänen mielestään Elintarvikelaitoksen suositus perustuu ilman

tieteellisiä perusteita olevaan rasvanpelkoon ja että diabeteksen ja

liikalihavuuden syyt löytyy sokerista eikä rasvasta.

Hänen mielestään monityydyttämättömät öljyt aiheuttavat biokemiallisia

vaurioita, tulehduksia ja kalkkeutumia.

Birgitta Strandvik, professor emerita lasten- ja nuortenlääkityksessä

Karolinska Instituutissa näkee myös yhteyden sairauden ja Omega6:n

välillä.

– ”Samaan aikaan kun liikalihavuus, diabetes, allergiat ja syöpä ovat

lisääntyneet on myös Omega6 :den käyttä noussut voimakkasti.”

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article15684671.ab

Elintarvikelaitos esittää uusia säännöksiä ravintotutteiden

hyödyllisyysmerkinnälle (Ruotsissa avaimenreikä).

Samaan vanhaantyyliin esitys on luonteeeltaan “Hitaasti, hitaasti, ettei kansa

huomaa kuinka heitä on kusetettu vuosikymmenet” luokkaa. Kaksi

uutuutta pistää silmiin:

Unileverin Becel Pro Activ tuotteet ei enää saa pitää

terveysmerkintäänsä kuten ei myöskään makeutetut hedelmäjugurtit.

Niin ne vaan napit tippuu virallisen suosituksen takista.

Mitä tekee THL? Jatkaa valehtelemista vanhaan malliin vai rupeaako

löytymään selkärankaa myöntää tosiasiat. Kuulutan yhä edes yhden

tutkimusraportin perään missä todistetaan tyydytety rasvan

vahingollisuus terveydelle. Siihen väitteeseenhän perustuu koko

vuosikymmenien terveysskandaali, niin diabeetikkojen kuin terveidenkin

kohdalla.

Remissi: http://www.slv.se/upload/dokument/remisser/Remisser%202014/Remiss_PM_Nyckelhalsforeskrifterna.pdf

”Tutkimustiedon perusteella voidaan suositella kovan rasvan

vähentämistä osaksi sydäntauteja ehkäisevää ruokavaliota. Tyydyttyneet

rasvat ja transrasvat nostavat veren kokonais- ja LDL-kolesterolia. On

voitu myös osoittaa, että kovien tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen

pehmeillä tyydyttymättömillä rasvoilla alentaa veren

LDL-kolesterolitasoa.”

Kommentti: Mihin unohtui se tutkimustieto että esim LCHF ruokavalio

(vähän hiilihydraatteja ja runsaasti luonnollisia rasvoja

eläinkunnasta) myös nostaa HDL kolesterolia ja laskee

triglyceridejä??? Ymmärrän että se unohtui koska se kaataa koko

esittämäsi sadun. Olen itse jo 7 vuotta LCHF ruokavaliota

noudattaneena nähnyt oikein hyvin mitä kolesteroliarvoille tapahtuu.

Kolesteroliarvoni ovat loistavat lääkärini mukaan.

Kommentti: Kuten aikaisemmin kirjoitin niin mitään perusteita

tyydyttyneen rasvan terveyshaitoille ei löydy. Sitten on pelkästään

naurettavaa paketoida kovat rasvat ja transrasvat samaan lauseeseen.

Transrasvat ovat todistetusti haitallisia terveydelle, tyydytetty

rasva ei.

Ja sitten voidaan katsoa viimeisintä tutkimustietoa:

Syyskuu 2009: Dietary Fat and Coronary Heart Disease: Summary of

Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials.

Genomgång av forskare från University of Otago, New Zealand.

Johtopäätös: ”Tyydyttyneiden rasvojen nauttimisella ei voitu osoittaa

olevan selvää yhteyttä sepelvaltimosairauksiin”

Maaliskuu 2010: Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating

the association of saturated fat with cardiovascular disease.

Genomgång av forskare från Children’s Hospital Oakland Research

Institute, USA, och Harvard School of Public Health, USA.

Johtopäätös: ”Tyydyttyneen rasvan ja sydän- ja verisuonisairauksien

välillä ei voitu osoittaa olevan selvää yhteyttä”

Maaliskuu 2014: Association of Dietary, Circulating, and Supplement

Fatty Acids With Coronary Risk: A Systematic Review and Meta-analysis.

Genomgång av forskare från bland annat University of Cambridge,

Imperial College London, Storbritannien, och Harvard School of Public

Health, USA.

Yhteenvedosta: ”Ei löydy todisteita jotka tukisivat sydänterveyden

osalta neuvoja joissa neuvotaan vaihtamaan suurin osa tyydyttynyttä

rasvaa monityydyttämättömiin”.

VHH-ryhmä sai myös paremmat kolesteroliarvot kuin vähärasvainen ryhmä.

Paremmat HDL arvot ja vähemmän triglyceridejä sekä paremman

kolesterolijakauman (kokonais/HDL). Kaiken hyvän päälle heidän

sydänsairaus-riskinsä pieneni Framingham riskiarvion mukaan ja kehon

tulehdukset vähenivät selvästi (mittausmenetelmä CRP)

http://annals.org/article.aspx?articleid=1900694

Sen lisäksi paranevat yleensä terveysarvot kun liikalihavat

noudattavat LCHF ruokavaliota vastaavaa ravintoa. Mitään, joka

viittaisi kolesteroolivaikeuksiin ei tehdyistä tutkimuksista ole

löytynyt.

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post349

Viimeisin suuruutinen rapakon takana:

http://www.nytimes.com/2015/02/21/opinion/when-the-government-tells-you-what-to-eat.html?referrer=&_r=2

“Becel pro.activ –tuotteisiin on lisätty kasvisteroleja, joiden on

tieteellisesti osoitettu alentavan LDL-kolesterolia 45 kliinisessä

tutkimuksessa, ja EU on hyväksynyt sille terveysväitteen.

Kasvisterolien on osoitettu alentavan veren kolesterolitasoa. Korkea

kolesteroli on sepelvaltimotaudin riskitekijä.”

Kommentti: Kukaan ei epäile sitä että kasvisterolit eivät alentaisi

kolesterolia. Sehän on Unileverin keppihevonen ja ainoa asia mikä on

totta mainostuksessanne. Se että EU hyväksyi sen väittämän on yksi

asia mutta EU ei käsittääkseni koskaan hyväksynyt väitettänne että

teollisuusrasvanne on hyväksi sydänterveydelle.

”Mikäli haluatte, voimme postittaa teille esitteen kasvisteroleista ja

niiden tieteellisestä näytöstä.”

Kommentti: En tietääkseni pyytänyt Becelin harhaanjohtavaa

mainoslehtistä alunperinkään.

Sitten voidaan tietenkin myös kysyä mitä järkeä on kantaa vettä

kalliilla hinnalla kotiin suurelle osalle kansasasta (pienet lapset,

raskaana olevat naiset ja jo kolesterolia alentavaa lääkettä syövät)

vaaralliseksi luokitellun teollisuusrasvan mukana??

Lisäksi jäin kaipaamaan kommenntia Tanskan ja Ruotsin tapahtumiin.

Pientä iltalukemista:

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post276

http://terveydeksesi.fix4you.se/#post277

http://terveydeksesi.fix4you.se/#category9

Ja muista huijaustuotteista:

http://terveydeksesi.fix4you.se/#category5

Nyt sitten odottelen kommenttiasi niin saan täydentää artikkelin blogiini.

Kiitos kun olet vaivautunut vastaamaan näinkin pitkälle.

Sydänystävällisin terveisin Veijo

Ja sitten tulikin hiljaista. Becelin mainosralli jatkuu kovalla teholla. Aina löytyy uusia peloteltavia. Syö voita, siitä ei ole osoitettu terveyshaittoja. Becelin kohdalla ei koskaan ole pystytty osoittamaan mitää terveyshyötyä voihin verrattuna. Älä anna liikeyritysten pelotella itseäsi tuhlaamaan rahaa täysin turhiin tuotteisiin.

Vastaus tuli sittenkin. Kuten odottaa sopii täysin kuluttajaan yliolkaisesti suhtautuva jossa ei vaivauduttu edes yrittämään kommentoida kirjoitustani. Vieläkö joku uskoo Unileverin harhaanjohtavaan mainokseen.

“Hei Veijo,

Kiitos kommenteista ja mukavaa kevättä!

Ystävällisin terveisin

Sara Pohjavuori, Ravitsemusasiantuntija”