Salaatti-ilmastovahingot kolme kertaa suuremmat kuin pekonista.

Olet kai saanut lukea ja kuulla loputtomiin siitä kuinka
vahingollinen lihantuotanto on ympäristölle. Kuitenkin jos
verrataan kalori kalorilta niin tilanne monien vihannesten
tuotannossa on vielä heikompi. Esimerkiksi salaatin viljelystä
aiheutuu kolme kertaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin pekonin
tuotannosta.

Mediassa Scientific American

lue

Aftonbladet

lue

Ilmaston muutos on monien mielestä todellisuutta mutta
lihantuotannon kohdalla meitä on johdettu harhaan. Kasvihuonekaasut,
kuten lehmien aiheuttaman metaanikaasun on väitetty olevan suuri
uhka. Koko homma ei pelkästään kuulosta naurettavalta vaan on
todellisuudessa pieni ongelma.

Metaani muuttuu noin kymmenessä vuodessa hiilidioksidiksi joka
imeytyy kasveihin jotka lehmä syö. Eli ympäri mennään ja yhteen
tullaan. Atmosfääriin pidemmällä tähtäimellä kerääntyvän
hiilen määrä on nolla.

Tilanne on kokonaan toinen jos katsotaan fossiilisia polttoaineita.
Kaivetaan hiili maasta ja sitä poltettaessa se joutuu ilmastoon.
Siitä eroon pääseminen kestää miljoonia vuosia. Siinäpä
ongelmaa painittavaksi ehkä koko sivilisaatiomme kestämisen ajaksi.
Tässä voidaan puhua ongelmasta.

Ratkaisu ilmastoongelmaan ei siis ole lihan syönnin vähentäminen
vaan fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen. (Tässä en
voi välttää saamasta ajatuksiini kuvaa vegaanista joka syötyään
“kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti” istuu autoonsa
ajaakseen työpaikalleen kertoakseen muille kuinka vahingollista
lihan tuotanto on ilmastolle.)

Fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähenemään päin johtuen
yhä paremmista aurinkopaneeleista ja paristoista sekä
sähköautoista.

Ratkaisu ilmasto-ongelmaan ei siis ole lihan syömisen vähentäminen
eikää edes salaatin syönnin vähentäminen. Ratkaisu on
fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen.

Lähde