Elintarvikkeiden ja lisäravinteiden ja elintarvikkeita muistuttavien lisäravinteiden tuottajien lähtökohtana on se että kuluttaja on täysin osaamaton niin ravinnon kuin terveydenhoidonkin kohdalla.

Valitettavasti kuluttajalla on hirmuinen kiire vahvistaa tuottajien usko. Tällä hetkellä jytää “ei lisättyä sokeria” trendi joka useiden tuotteiden kohdalla kaatuu omaan naurettavuuteensa kun katsotaaan tuotteen jo itsessä sisältämää hiilihydraattoi/sokeri määrää.

Margariinimainokset ovat melkein kadonneet- onneksi mutta esim. VitaePro jyrää vielä täysillä-tuote jolla ei ole pienintäkään todistetta itse tuotteen hyödystä. On pelkästään ns. julkkiksia jotka sanovat että “toimii minulle”. Mistä moinen väite??? Eihän kyseinen maksettu julistaja tiedä kuinka asiat oli jos ei olisi käyttämyt tuotetta.

On “terveysmehuja” joihin “ei ole lisätty sokeria”. No miksiköhän on lisätty aikaisemmin koska energian saanti näistä mehuista on jo ilman sokerointiakin melkein 100% sokerin varassa.

Asialla osaava tieteisjournalisti Ann Fernholm,

“– On tiedostettava, että ”ei lisättyä sokeria” -merkintää voi käyttää, vaikka tuote sisältäisi oikeasti paljon sokeria. Tuotteisiin voidaan laittaa esimerkiksi konsentroitua päärynä- tai omenamehua, jotka ovat hyvin sokeripitoisia.”

lue

“kermaa – kermaa -kermaa” huutaa mainos jossa mainostetulla tuottella ei ole kerman kanssa mitään tekemistä. Yhtä paljon kuin että Keiju olisi vähärasvaista. Voithan kantaa vettä kotiisi jollei hanasta löydy.

Kun terveysjulkaisu neuvvoo (ojasta allikkoon)

https://www.baana.fi/valta-sokeriansat/?_ga=2.194369327.369287752.1526833936-169906481.1488877301

asiaa osittain mutta sitten:

“Tuoteselosteesta kannattaa tsekata hiilihydraattien määrä. Se antaa osviittaa myös sokerin määrästä. Toisinaan sokerit on eroteltu täsmällisemmin hiilihydraattien perään ”joista sokereita” -merkinnällä ja ”joista lisättyjä”-merkinnällä.”

Ylläoleva selittely on täysin umpihangessa- vrt kokojyväruisleipä alla.

Tyydyttyneen rasvan pelkoa viljellään roskamediassa vaikka pelolle ei löydy pienintäkään tieteellistä todistetta. vanhoilla täysin vääriksi osoitetuiksi luuloilla mennään niin THL:ssä kuin Diabetesliitossakin.

Kuluttaja on unohtanut sen vanhan totuuden että mäski pontikkaan tehtiin perunasta tai viljasta. Miksikö?? Siksi että perunan tärkkelys ja viljan hiilihydraatti muuttuivat sokeriksi. Näin käy myös ihmisen kehossa mutta se alkoholiksi muuttuminen ei sitten enää toimi kuinka mukavaa se sitten olisikaan.

Täysjyvää?? Tuoteselosteen mukaan sokeripitoisuus on miniumaalinen mutt vilkaiseppa esim. täysjyvä ruisleipää finelin listalta ja tuoloksekis tulle se että noin 75% energiasta tulee liukenevasta hiilihydraatista=sokerista.

Opetelkaa hyvät ystävät näkemään läpi näistä mainosten höpinöistä ja käyttäkää rahanne sen sijaan terveelliseen luonnolliseen ruokaan tietäen samalla mistä energia näissä tuotteissa koostuu. On turha mennä ansaan jossa mainostaja väittää asioita joissa ei pohjimmiltaan ole päätä eikä häntää. Tule muuten huomattavasti halvemmaksi ja on todistettavasti huomattavasti terveellisempää.

Toistan edelleen kysymyksen jonka jokainen voi esittää itselleeen ja mieluiten THL:lle:

Löytyykö tyydyttyneen eläinrasvan väitetyille terveyshaitoille perusteita korkealuokkaisesta, puolueetttomasta tutkimuksesta?

Jos löytyy niin asiahan on OK.

Jos ei löydy niin kyseessä on vuosikymmenien suurin terveydenhoidon skandaali.

Itse en ole löytänyt. Eikä löytänyt Ruotsin Elintarvikelaitos (THL:n vastine).

Väittellä on kansalle syötetty hiilihydraattia=sokeria jo vuosikymmenet ja sitten ihmetellään miksi ylipaino ja dabetesongelma vaan kasvaa.

Samalla väittellä on kansalle syötetty tulehduksia aiheuttavia (liikaa 0mega6) teollisuusmönjiä (margariineja) jo vuosikymmenet. Kyseisille sotkuille ei ikinä ole löydetty mitään terveyshyötyä.