Arvoitus yhä edelleen.

Elo 27. 2013

Mielekiintoinen video. Miksi Atkins toimii? Se että se toimii on täysin selvää mutta edes täällä ei pystytä selvittämään täysin syytä siihen.

Syötkö Atkins (tai LCHF ruokavaliolla) vähemmän vai onko kaiken takana kuitenkin se että elimistä käyttää eri tyypin ravintoa eri tavoilla?

Syyn löytäminen tulee olemaan suuri askel eteenpäin painonhallinan käsittelyssä.

Tunnen suurta mielenkiintoa kerrankin laskea kalorimäärän jonka syön normaali vuorokauden aikana. Tähän asti mitään syytä ei ole ollut. Syön kun on nälkä ja syön itseni aina kylläiseksi ja se toimii. Painoni pysyy kurissa, kaikki terveysarvot kohdallaan, D2:nen ilman lääkitystä ja vointi erittäin hyvä. Myöskään jaksamisen puolella en ole huomannut mitään negatiivista, pikemminkin päinvastoin. Edellämainittu johtuu tietenkin ainakin osittain painonpudotuksesta, yli 30kg 7 kuukaudessa.

Mielenkiintoista kuten sanottua.

Kannattaa myös kuunnella ohjeman lopussa syy siihen miksi Atkins kuoli. Asiasta on yritetty väittää kaikennäköistä.

katso täältä