Lok 11. 2012
European Association of the Study of Diabetes (EASD) Järjestää vuosittain maailman suurimman diabetes-konferenssin. Tänä vuonna Berliinissä. Osanottajia noin 18000. diabetesdoc, Andrers Tengblad, raportoi kesälämpimästä Berliinistä:
http://diabetesdoc.bloggsida.se/om
Osittainen käännös konferenssiraportista:
Monia rinnakkais-seminaareja joista valita itseään kiinnostava. Alustavassa esittelyssä kerrotaan että diabetes2:sen hoito on saanut uusia vivahteita. Nyt ei enää puhuta agressiivisesta hoidosta, ”mitä matalampi, sitä parempi jne.”. Esille nostetaan myös se että Ravinto, Liikunta ja Potilaan koulutus on hoidon perusta jonka jälkeen lääkjekäsittely tehdään henkilötasolla niin tavoitteen kuin lääkkeiden valinnan suhteen. Tämä on erittäin myönteistä mielestäni, huolimatta siitä että se ravinto ja liikunta kuvataan erittäin lyhyesti. Ruotsalaisissa suuntaviivoissa on lääkitys jaettu kolmelle tasolle (ensikädessä jne.), menetelmä joka täällä katsotaan vanhanaikaiseksi. Nähtäväksi jää milloin Ruotsin suuntaviivat päivitetään uusiksi.
”Human genetics and type 2 diabetes” . (Geenit ja diabetes2)
Jostain syystä luennoijalla oli erittäin myönteinen käsitys siitä että geenien perusteella voitaisiin todeta riski sairastua diabetekseen. Tämä huolimatta siitä että toivo löytää juuri se geeni joka joka selittäisi riskin lisääntymisen on jätetty sikseen. Kyseesää on enemmän , lisääntynyttä diabetesriskiä osoittavan geeniryhmän/ryhmäkuvion löytäminen.
Yksittäinen geeni josta on eniten puhuttu on FSO-geeni joka on kytketty niin ylipainoon kuin diabetes2:seen. Geenit eivä tietenkään pysty selittämään diabeteksen nousua viime vuosikymmeninä mutta ehkä näin voidaan vähentää ihmisten syyllisyyden tunnetta, ”ei ole sinun vikasi että sinusta on tullut lihava tai olet saanut diabeteksen, syynä ovat geenit jotka eivät siedä nykyistä yhteiskuntaa”. Ei ehkä paljonkaan lohduksi koska hoitotoimenpiteet ovat kuitenkin edelleen samat, liikunnan lisääminen ja sokeripitoisten ruokien välttäminen. Ainakin siihen saakka kunnes tutkijat löytävät juuri sinun geeneille räätälöidyn lääkkeen-ja siihen menee aikaa.
Inkretin lääkkeet saavat paljon sijaa konferensissa. Ei mitään suuria uutisia mutta uusia muunnoksia lääkkeestä on tulossa, pidempiaikaisia tutkimuksia on rapostoitu eikä suurempia takaiskuja ole tullut. GLP1 anlogit ja DPP4 salpaajat ovat nyt hyväksyttynä osana hoitoa.
Ruotsin NDR:llä oli kaksi esittelyä ensimmäisenä päivänä. Analyysi metformiinin käytöstä potilailla joilla on heikentynyt munuaistoiminta. Sen jäkeen liikunnan merkityksestä sairastumisen- ja ennenaikaisen kuolemanriskin alentamiseksi. Esittelyn mukaan riski pienenee jopa 50%. Tutkimukse ovat sinänsä ainoastan havaintotutkimuksia kaikkine epävarmuuksineen, mutta onhan mukavaa että ruotsalaisten havainnot saadaan mukaan kansainväliseen keskusteluun konferensissa.
Päivä2 (osittainen käännös):
Suurin ”elefantti”, päivän aikana oli luento jossa osoitettiin että suurin syyllinen maksan rasvoittumiseen on hiilihydraatti, erikoisesti fruktoosi. Hän joka vähentää ravinnostaan rasvaa ja korvaa sen hiilihydraateilla harpaa tuhkasta tuleen. Milloinkahan tämä tulee viraomaisten tietoisuuteen?
Kiinnostavin ravintotutkimus tässä seminaarissa oli tutkimus koskien päivittäisen ruokailun jakautuminen. Ravintoneuvojat rohkaisevat aina meitä syömään välipaloja mutta tälle ei löydy muuta kuin erittäin heikkoja perusteita. Kyseisessä tutkimuksessa verrattiin saman energiamäärän syömistä jakautuneena kahteen tai kuuteen ruokailuun. He jotka söivät vai kaksi kertaa päivässä söivät 6 ja 10 välillä, toisinsanoen ei iltaruokailua. Vaikuttaa työläältä pitää niin pitkiä välejä ruokailussa mutta tutkijan mukaan heillä jotka söivät 2 kertaa päivässä oli vähemmän näläntunnetta kuin heillä jotka söivät 6 kertaa päivässä. 6 kertaa päivässä syöneet valittivat annosten pienuudesta. Tulokset olivat hyvin selviä. Suurempi painonpudotus, matalampi paastosokeri ja pienempi maksan rasvoittuminen 2 kertaa päivässä syöneellä ryhmällä. Mikä mekanismi ohjasi painonpudotusta on hieman epäselvää. Tutkijan mielestä todennäköisesti vaikutus thermogeneesiin ja lepo-aineenvaihdintaan. Ravinnon ja liikunnan määrä oli kontrolloitua joten sieltä ei selitys voi löytyä. Mielestäni ylläoleva on erittäin painava todiste siitä että niin kutsutut terveelliset välipalat, lisäaamiaiset ja hedelmätarjoilut työssä ovat tarpeettoomia, voivat jopa olla vaarallisia. Erityisen mielenkiitoiseksi asian tekee se että tämä pitää paikkansa monien vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavien kohdalla, syödään harvoin, ollaan kylläisiä ja paino putoaa.
Kurioosana viittasi tutkija maailman vanhimpaan mieheen joka nähtävästi söi vain kaksi ateriaa päivässä.
Päivä3 (osittainen käännös):
Liikunnan vaikutus diabettekseen on mielenkiintoinen aihe. Fyysinen aktiviteetti vaikuttaa glukoosin imeytymiseen riippumatta insuliinista ja siten voidaan, ainakin teoriassa, hoitaa kohonnutta verensokeria liikunnalla. Joissain tutkimuksissa on yllämainittu yritetty yhdistää käytännön sairaanhoitoon. Esimerkiksi Tomas Fritz, aluelääkäri Tukholmasta teki tutkimuksen sauvakävelyn (4-5 kertaa viikossa) vaikutuksesta. Tutkimus aiheutti paljon keskustelua hänen diaputaationsa yhteydessä. Huolimatta siitä että säännöllistä kävelyä suositellaan hoidoksi ei Tomas löytänyt mitään myönteistä tutkimuksessaan. Sen kummemmin paino kuin verenpaine tai verensokeriarvot eivät parantuneet 4 kuukautta kestäneessä kokeessa.
Törmäsin Tomakseen liikuntaa käsittelevässä seminaarissa. Meitä molempia kiinnosti tanskalaisten tekemä tutkimus.
Tässä tutkimuksessa oli tutkittu myös kävelyn vaikutusta diabetekseen. Tanskalaisilla oli kolme ryhmää, yksi kontrolliryhmä, yksi tavallinen kävelyryhmä ja yksi ryhmä joka suoritti intervalli-kävelyä. Intervelli-ryhmällä oli käytössään accelerometri joka mittasi nopeutta ja sydämen lyöntinopeutta. Joka kolmas minuutti mittari antoi signaalin kävelynopeuden vaihtamisesta. Ryhmille onnistuttiin saavuttamaan sama suoritusaika ja jopa sama keskiarvo sydämen lyöntinopudessa.
4 kuukauden jälkeen nähtiin että tavallisella kävelyllä ei ryhmä parantanut arvojaan ollenkaan kun sitävastoin intervalli-ryhmällä havaittiin huomattava parannus verensokeritasossa ja insuliiniresistansissa.
Intervalli-ryhmässä saavutettu parannus selittynee sillä että he paransivat kuntoisuuttaan VO2max (+16%). Syynä siihen että matalaintensiivistä liikuntaa suositellaan ylipainoisille diabeetikoille lienee se että pelätään korkea-intensiivisen liikunnan aiheuttavan vaurioita. On olemassa idea siitä että rasvanpoltto on suhteellisesti tehokkainta matalaintensiivisessä liikunnassa. Uskoisin että siitä on vaikea saada hyötyä jollei liiku todella paljon. Energiamäärä joka kuluu lyhytkestoisessa matalaintensiivisessä liikunnassa on liian vähäinen vaikutaakseen metaboliseen tilaan. Sitä vastoin jos henkilö parantaa kuntoaan (tai lihasmassa nousee, jota ei selvitetty tutkimuksessa) niin siitä voi olla hyötyä ja sillä voidaan saavuttaa toivottu teho.
KeskustelinTomaksen kanssa mahdollisuudesta tarjota kaikille diabeetikoille accelometri joka auttaisi vaihtelevaan liikuntarytmiin. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että vapaaehtoinen toiminta on parasta mutta on tärkeää että potilaat saavat oikeaa tietoa valintojensa tueksi.
