Tou 8. 2013

Näin saunan jälkeen voi kai pistää hieman ajatuksia Suomessa käynnin jälkeen. Kun ajattelen omalta kannaltani (diabeetikko) niin ei hyvältä näytä. Jos taas katson asiaa ylipainoisten kohdalla niin tilanne ei ole yhtään parempi.

Kaupat täynnä vähärasvaisia ja kevyttuotteita ja eri tyyppisiä margariineja. K-kaupassa ei myyyjä meinannut millään ymmärtää kun kyselin aidon majoneesin perään. Piti selittää ero salaattikastikkeen ja aidon majoneesin välillä.

Laivalla on jälkiruoista poistettu ainoa diabeetikolle sopiva jälkiruoka, rahkaa, kermaa ja marjoja (keinomakeutettu). On ollut poissa jo pidemmän aikaa eikä henkilökunnalle osoitetut huomautukseni ole knataneet hedelmää.

Radiossa liikuntaneuvoja auliisti kertoi kuinka karppaaja ei jaksa liikkua (kiitos hyvästä huumorista).

Näin kotiintultua oli nautinto nähdä suuri artikkeli sanomalehsessä jossa sairaanhoidon edustaja myöntää täysin avoimesti sen että sairaanhoidon neuvot diabeetikoille ja ylipainoisille ovat aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mukava olla kotona taas. Ei sen puoleen kyllä Suomessakin oli mukavaa.

Hyvää keväänjatkoa kaikille.

Veijo