Ravintoneuvot joita
diabeetikolle sairaanhoidossa jaetaan ovat vanhanaikaisia ja
tehottomia. Kunnianhimo tutkijoiden keskuudessa estää kehitystä ja
tämä maksaa veronmaksajille monia miljardeja (Skr) joka vuosi.

Viime kesänä julkaistiin
tulos tieteellisestä tutkimuksesta , tulos jonka olisi pitänyt
aiheuttaa kissan kokoisia otsikoita mediassa ympäri maata. Tutkimus,
Look AHEAD, on suurin tarkastelu mitä on tehty koskaan niistä
neuvoista joita diabeetikolle on jaettu viimeiset vuosikymmenet.
Tuhansittain ihmisiä sai tehokasta tukea seuratakseen kaloriköyhää,
vähärasvaista ruokavaliota ja harrastaakseen liikuntaa. Heidän
painonsa putosi ja kaikki vuodet he painoivat vähemmän kuin
vertailuryhmä.

MUTTA.
Yhdeksän vuoden jälkeen
keskeyttivät
tutkijat tutkimuksen, ennen suunniteltua aikataulua. Painon
putoamisella ei ollut mitään vaikutusta vaaraan sairastua tai
kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin. Tulokset näyttävät
riittävällä selvyydellä sen että diabeetikoille jaetut
hoitoohjeet ovat oleet pelkkää verovarojen ja ajan tarpeetonta
tuhlausta.

-Kirjassa “Sötare blod
“(makea veri) olen olen tarkastellut tieteellisiä perusteita
vähärasvaisille ruokavalioille. Usko siihen että vähemmän rasvaa
olisi suojaksi sydämelle perustuu oletuksiin joita tutkijat tekivät
50-luvulla, että kokonaiskolesteroli olisi tärkein mittapuu
terveyden kohdalla. Tämä usko ei perustunut mihinkään
tieteelliseen tutkimukseen mutta on saanut sitte 70-luvun täysin
hallita kaikkia ravintoneuvoja. Jopa 1-tyypin diabeetikolle,
nuoruusajan diabeetes, on suositeltu ensisijassa rasvan välttämistä
vaikka korkeat veren rasvatasot eivät edes ole osa heidän sairauden
kuvaansa. 1-tyypin dibeetikolle suositellaan lautasen yttämistä
pääasiassa hiilihydraateilla. Tämä samaan aikaan kun tieteellinen
tutkimus selvästi näyttää että korket verensokerit aiheuttavat
sydän- ja verisuonitauteja.

Diabeetikolla,
riippumatta tyypistä, on 2-3 kertaa suurempi riski sairastua sydän-
ja verisuonitauteihin verrattuna terveeseen ihmiseen. Suuri
eurooppalainen tutkimus osoitti että seitsemällä kymmenestä
henkilöstä jotka sairastuivat sepelvaltimotautiin oli diabetes tai
diabeteksen esiaste.

Molekulääribiolooginen
tutkimus osoittaa myös sen että korkeat verensokeriarvot
aiheuttavat tulehduksia verisuonissa, ja se johtaa kalkkeutumiin.
Sen, että LookAHEAD tutkimus epäonnistui, voidan helposti selittää
sillä että vähärasvainen ruokavalio joka automaattisesti sisältää
runsaasti hiilihydraattia saa aikan sen että diabeetikon verensokeri
heittelee ylös ja alas liian paljon.

Rasvanpelko
joka syntyi 70-luvulla näyttää saaneen monet lääkärit
unohtamaan sen että diabetest akutsuttiin aikaisemmin
sokeritaudiksi. Jos diabeetikko 1920 luvulla olisi saanut nykyist
neuvot niin hän olisi kuollut melko pian. Totuus on se että
ravintoneuvot diabeetikolle nykyisin perustuvat siihen että lääkäri
voi kirjoittaa potilaalle lääkettä joka hoitaa ravinnon
(hiilihydraattien) aiheuttamaa verensokerin nousua.

Valitettavasti tämän
päiväin ärtyisä keskustelutaso osoittaa että monet tutkijat
aikovat jatkaa kalorien inhoamista, kaikkein eniten rasvaa ja
kolesterolia. Sadat diabeetikot jotka noudattavat LCHF-ruokavaliota
todistavat että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla on
dramaattinen vaikutus heidän verensokeriinsa ja terveyteensä. Monet
pudottavat ylipainonsa ja voivat täysin lopettaa lääkityksen.
Jotkut johtavat ravintotutkijat kuittaavat heidän kokemuksensa
kuriositeetteinä (Suomessa yksittäistapauksina/Veijo). Näiden
tutkijoiden asenne on esteenä kehitykselle.

2-tyypin
diabetes
on
yksi suurimpia sairauksiamme. Lukuunottamatta kaikkea kärsimystä
ovat kustannukset 0,5-1% bruttokansantuottesta (Ruotsi). Käsittämätön
summa. Solmun aukaisemiseksi ravintokeskustelussa täytyy valtion
satsata hyvään, korkealuokkaiseen tutkimukseen. Tarvitaan
suunnattuja varoja korkealuokkaisen tutkimuksen tekemiseen siitä
mitkä elintapaneuvot parhaiten suojaa diabeetikon sydämen. 100
miljoonaa kruunua on tippa meressä verrattuna siihen mitä nykyinen
hoito maksaa. Se voisi kuitenkin Ruotsin 365 000 diabeetikoille
merkitä eroa terveen elämän ja liian aikaisen kuoleman välillä.

Kirjoittaja:

Ann
Fernholm.

Fil.tohtori,
molekuläärinen biotekniikka

Tieteisjournalisti

lähdehttp://www.aftonbladet.se/debatt/article17829689.ab