“Kovin
radikaaleja muutoksia lautasmalliin ei tullut. Lautasmallissa on nyt
vähemmän perunaa, enemmän öljyä ja kala on paistettu öljyssä.


Ei rasvaa tarvitse pelätä, kunhan se on hyvää rasvaa, toteaa
ravitsemustieteiden professori Mikael
Fogelholm
.

Puolet
lautasesta pitäisi täyttää kasviksilla, kuten raasteilla ja
kasviöljypohjaisella kastikkeella. Raasteiden sijaan voi syödä
myös salaattia kasviöljyn kera. Lautasenpuolikkaan voi täyttää
myös lämpimällä kasvislisäkkeellä.

Perunan,
täysjyväpastan tai muun täysjyvälisäkkeen osuus annoksesta on
noin neljännes.

Noin
neljännes lautasesta jää kala-, liha- tai munaruoalle tai
vaihtoehtoisesti palkokasveille, pähkinöille tai siemeniä
sisältävälle kasvisruoalle.

Ruokajuomaksi
suositellaan rasvatonta maitoa tai piimää ja janojuomaksi vettä.
Lisäksi ateriaan kuuluu täysjyväleipää, jonka päällä on
kasviöljypohjaista rasvalevitettä.

Jälkiruokana
kannattaa syödä marjoja tai hedelmä.

Lautasmalli
on tehty havainnollistamaan uusia ravitsemussuosituksia, jotka
julkistettiin tänään. On jokaisen oma asia, miten kokoaa
terveellisen ruokavalionsa.


On erittäin monta tapaa syödä terveellisesti ja toteuttaa
ravitsemussuosituksia, professori Fogelholm kuvailee.

Artikkeli

Veijo: Olisi ehkä ollut
sittenkin parasta jos ravintosuoitus olisi kiteytynyt pelkästään
viimeiseen lauseeseen koska muutoksi entiseen ei pahemmin ole ja sen
tulokset ovat kaikkien nähtävissä, diabetes- ja ylipaino-ongelmat
syövät yhä enemmän verovaroista. Kun mitääntekemätöntä
uudistusta yritetään sitten selitellä niin asia muuttuu pelkästään
naurettavaksi:

“Emme
halua holhota”


Ravitsemusneuvottelukunnan
pääsihteeri Raija
Kara
muistuttaa,
että lautasmalli on vain antamassa osviittaa siitä, missä
suhteessa eri ruoka-aineita tulisi lautaselle koota.


Me annamme raamit, ihmiset itse päättävät mitä he lautaselleen
laittavat. Emme halua holhota, Kara painottaa.

Veijo: Toisinsanoen olet
vapaa tekemään niinkuin haluat kunhan teet niinkuin sanomme.

Artikkeli

Kun katsotan modernia
ravintotutkimusta niin terveellinen ravinto hahmottuu näin:


Tai näin, LCHF):

Eli Fogelholmin lausetta täydentäen:

– On erittäin monta tapaa syödä terveellisesti ja toteuttaa ravitsemussuosituksia, . On kuitenkin erittäin tärkeää että kansaa ei pelotella perusteetomilla väitteillä elintarvikkeiden terveysvaikuksista ja samoin se että ei vätetä toisaalta perusteettomast joidenkin elintarvikkeiden olevan terveydellesi hyväksi. Ravintosuosituksen tulee perustua korkealuokkaiseen ravintotutkimukseen”

Kuinka toteuttaa: