Nykyisten ravintosuositusten ja roskaruoan lisääntymisen polulla:

Ylipaino ja suoranainen lihavuus ovat yhä suurempi maailmanlaajuinen terveysongelma. Tuoreen brittiselvityksen mukaan tilanne on huolestuttava erityisesti kehittyvissä maissa, missä ylipainoisten määrä on nelinkertaistunut kolmessa vuosikymmenessä.

Koko maailmassa ylipainoisiksi luokitellaan jo kolmasosa ihmisistä, kertoo BBC. Asiantuntijat ennustavat ylipainon aiheuttaminen sairauksien, kuten diabeteksen, lisääntyvän räjähdysmäisesti.

BBC:n mukaan peräti 64 prosenttia brittiläisistä luokitellaan ylipainoisiksi tai lihaviksi.

Artikkeli

Terveempää tulevaisuutta kohti